Eilen laitettiin piste vuodelle 2014 ja uusi vuosi 2015 on startattu. Lilla companyn huikea talviale jatkuu vielä tämänkin vuoden puolella. Varasto on huvennut joulun jälkeen hurjaa vauhtia, mutta edelleen on paljon superhyviä tarjouksia tarjolla.
Lähiviikkoina myyntiin tulee kevään ensimmäiset uutuudet. Molo Kidsiltä saapuu tuttuun tapaan mm. välikausihaalareita ja -takkeja sekä sisävaatetta. Bobo Chosesilta on tulossa aivan syötävän suloinen uusi mallisto, josta luvassa sneak peek -kuvia jo huomenna. Myyntiin tuotteet tulevat 13.tammikuuta.
Mitä tapahtui vuonna 2014? Lilla company jatkoi tasaista kasvuaan, mikä on ihan mahtava juttu ottaen huomioon taloudellisesti vaikeat ajat. Vuoden alussa yritys muutti Lempäälästä Kirkkonummelle, mutta sinällään muutto ei vaikuttanut toimintaan. Jos nyt jotain negatiivista haetaan, niin emme enää pysty postittamaan tilauksia ihan yhtä helposti, koska Postin lajittelukeskus ei enää sijaitse toimipaikamme lähellä.
Vuoden aikana teimme pari kertaa lahjoituksia hyväntekeväisyyteen: joulukuussa osallistuimme perinteisesti Joulupuu-keräykseen ja syksyllä lahjoitimme ex tempore muutamalle perheelle lastenvaatteita.
Toivottelen kaikille lukijoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille hyvää alkanutta vuotta 2015!
Hei niin milloin molon vk haalarit tulee ? Entäs lisää Popupshopin baggyjä ja niin rodinin eka droppi ? Ollaan kuulolla ! Mahtavuutta vuoteen 15 !
VastaaPoistaMolon vk-vaatteet saapuvat ehkä jo ensi viikolla :) Popupshopista ei vielä ole tietoa, veikkaan tammi-helmikuuta. Ja Mini Rodinin ekan dropin ennustan torstaille 29.1., mutta tämä on siis vain minun veikkaus, ei tieto :)
PoistaMahtavaa vuotta sinnekin!
Okkeli :)
PoistaJoko sinulla on lisää tietoa Popupshopista? :)
VastaaPoistaNimim. guuglailut ei ole tuottaneet tulosta :S
Meille saapuu uutta Popupshoppia viikolla 8 :)
PoistaMyöhästyikö popupshopin tulo?
VastaaPoistaNimim. malttamaton :))
Odottelimme noita saapuvaksi viikolla 8 eli siis tällä viikolla, mutta mitään ei vielä kuulunut. Ehkä ensi viikolla sitten :) Tiedotamme heti Facebookissa, kun tuotteet saapuvat.
Poista