Vuosi 2012 vetelee viimeisiään. Tämä oli Lilla companyn ensimmäinen kokonainen toimintavuosi ja ajattelin hieman katsoa taaksepäin ennenkuin suunnataan katseet tulevaan.
Vuoden aikana Lilla companysta lähti lähes 1500 sinistä suurta tai pientä pakettia ympäri maailman. Eniten tilauksia tuli luonnollisesti Suomesta, mutta yllättäen japanilaiset, etelä-korealaiset ja australialaiset ovat myös löytäneet kauppaani. Tähän on varmasti ollut vaikutusta sillä, että Lilla company teki yhteistyötä minor de:tales -blogin kanssa alkuvuodesta. Muita yhteistyöblogeja vuoden varrella ovat olleet Under my motherly wings sekä Riikan blogi.
Tammikuussa Lilla companyn tuotteita oli esillä vuoden 2012 ensimmäisessä KaksPlus -lehdessä.
Helmikuussa ulkomaisten tilausten määrän kasvaessa sivut kääntyivät myös englannin kielelle. Tässä kuussa vierailin myös Kööpenhaminassa CPH Kids -messuilla tekemässä tilauksia syksyn mallistoista.
Maaliskuussa tämä rouva lomaili, joten kaupassa oli hieman hiljaisempaa. Loman aikana tilauksen tehneiden kesken järjestettiin kilpailu, jossa 1 onnekas voitti tilaamansa tuotteet. Kuun viimeisenä päivänä Lilla company oli mukana Ekoideatorilla.
Huhtikuussa järjestettiin Lilla company - Pop Up / Helsinki -tapahtuma Kruunukirpun ja Olkkarin tiloissa. Samassa kuussa kaupassa oli myös meneillään MiD-SeaSon SaLe.
Toukokuussa järjestettiin Lilla companyn historian ensimmäinen valokuvauskilpailu nimeltä Pretty as a picture. Kisaan tuli mukavasti ihania kuvia, joita vieläkin on hauska ihastella.
Kesäkuussa sain yhdeltä asiakkaalta niin ihanaa palautetta, että liikutuin kyyneliin. Näitä palautteita on tullut pitkin vuotta enemmänkin ja olen niistä jokaisesta enemmän kuin kiitollinen.
Heinäkuussa alkoi alet ja ensimmäinen Lilla company Live! -video näki päivänvalon.
Elokuussa elettiin melko myrskyisiä aikoja ja jouduin välillä miettimään Lilla companyn perusarvoja uusiksi. Onneksi myrsky ei kaatanut laivaa, vaan siitä noustiin entistä vahvempina ja päästiin juhlimaan kuun lopussa 1-vuotiasta kauppaa. Samassa kuussa myyntiin saapuivat Molo Kidsin toppavaatteet, joista keksin tehdä hauskoja värivertailuja asiakkaiden iloksi ja avuksi :)
Syyskuussa Lilla company oli mukana Helsingissä järjestetyssä Blogipicnic-tapahtumassa.
Lokakuu oli melko tylsää aikaa, mutta onneksi MiD-SeaSon SaLe toi hieman valoa arkeen.
Marraskuussa kauppaan ilmestyi Outlet-kategoria, josta löytyy kaikki viimeiset kappaleet ja poistuvat mallit sekä merkit.
Joulukuu hurahti kalenteria availlessa ja kuun lopussa startasi talviale. Kauppa on käynyt näinä vuoden viimeisinä päivinä kovempaa kuin koskaan - siitä kiitos asiakkaille! Tässä kuussa oli myös aika hyväntekeväisyydelle: Lilla company lahjoitti 10 pakettia Joulupuu-keräykseen.
Pitkin vuotta myyntiin on tullut uusia merkkejä ja vanhoja on poistunut. Kaupan ulkonäköön on tullut pieniä muutoksia, mutta suurempi uudistus tapahtuu ensi vuonna. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2013, eikö?
Kaikenlaisia juttuja elämästäni ja työstäni lastenvaatteiden verkkokauppiaana. Tervetuloa mukaan! - Stories about my life as a mother of one, my home and all kinds of small projects I cannot live without. I own a little web shop called Lilla company, which will be one important part of this blog. Hope you have a nice time reading!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekoideatori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekoideatori. Näytä kaikki tekstit
maanantai 31. joulukuuta 2012
2012 - Summa summarum
Tunnisteet:
blogipicnic,
CPH Kids,
ekoideatori,
joulupuu-keräys,
kaksplus,
lilla company live,
mid-season sale,
minor de:tales,
outlet,
pretty as a picture,
riikan blogi,
synttäriviikko,
under my motherly winds
torstai 29. maaliskuuta 2012
Here should be the title but I cannot make up a good one
I'm so happy! I find out a way to arrange giveaways without violating Facebook rules. I made a form to my website where people can take part to these giveaways so now just liking Lilla company in Facebook is not enough to participate. I actually spent about 5 hours yesterday trying to do an application for this but finally I gave up. Right now this form is only available in Finnish but I'll make sure it will be translated asap. :)
Hmmm, what else is new? Skip Hop is now available at Lilla company but unfortunately we can only send those bags to Finland. Luckily Skip Hop is a very global company so I'm sure you can find your own near you. Oh and there's some new Gro and Molo coming up soon, hopefully this week.
********************************************************************
Tulevana lauantaina 31.3. klo 10-14 järjestetään MLL:n kirppis täällä Lempäälässä Kuljun Majakalla. Menen sinne myymään poikani vanhoja vaatteita, mutta samalla edustan Lilla companya Ekoideatorin puolella. Kaupasta lähtee myyntiin muutamia ekologisia merkkejä, kuten Katvig, Green Cotton ja Boys&Girls. Tässä hieman esimakua tarjonnasta eli kovin värikäs rekki on luvassa ;)
Hmmm, what else is new? Skip Hop is now available at Lilla company but unfortunately we can only send those bags to Finland. Luckily Skip Hop is a very global company so I'm sure you can find your own near you. Oh and there's some new Gro and Molo coming up soon, hopefully this week.
********************************************************************
Tulevana lauantaina 31.3. klo 10-14 järjestetään MLL:n kirppis täällä Lempäälässä Kuljun Majakalla. Menen sinne myymään poikani vanhoja vaatteita, mutta samalla edustan Lilla companya Ekoideatorin puolella. Kaupasta lähtee myyntiin muutamia ekologisia merkkejä, kuten Katvig, Green Cotton ja Boys&Girls. Tässä hieman esimakua tarjonnasta eli kovin värikäs rekki on luvassa ;)
Tunnisteet:
arvonta,
boys and girls,
ekoideatori,
green cotton,
katvig,
lilla company,
MLL
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
