Näytetään tekstit, joissa on tunniste alennuskoodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alennuskoodi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. elokuuta 2014

3-vuotias kasvaa kovaa vauhtia

Huomenna tökätään Lilla companyn virtuaaliseen synttärikakkuun jo kolme kynttilää. Vuosi on taas vierähtänyt ja kaikenlaista kivaa on ehtinyt tapahtua. Verkkokaupan ulkoasu on pysynyt hyvin pitkälti samana, mutta syksylle on jotain muutoksia luvassa. Merkkivalikoimassakaan ei ole tapahtunut mitään radikaalia: jotain on jäänyt pois, mutta tilalle on toki tullut entistäkin ihanampia juttuja. Erityisen innoissani ole suomalaisista uutuuksista Vimmasta ja pikkuBosta sekä vielä tulossa olevasta Mainiosta. Suomalainen yrittäjyys kunniaan!

Parhaillaan eletään kuuminta syysuutuuksien saapumiskautta, joten sen suurempaan synttärihulinaan ei yksinkertaisesti riitä rahkeet. Ensi viikolla on luvassa ainakin lisää Mini Rodinia torstaina 28.elokuuta klo 11 Suomen aikaa ja pikku hiljaa alamme odottaa myös Molo Kidsin toppavaatteita saapuvaksi. Muita uutuuksia on tulossa piakkoin Beau LOvesilta, Popupshopilta ja australialaiselta Mintiltä. Aikamoinen kattaus herkkuja, sanoisin :)

Tein tällä viikolla päätöksen lähteä mukaan Helsinki Design Weekillä järjestettävään Lastenviikonloppuun. Teurastamolla on 13.-14.9. Little Market -myyntitapahtuma, jossa yritykset myyvät uutuustuotteitaan leluista lastenvaatteisiin. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee moikkaamaan minua tuonne paikan päälle.

Blogini lukijat saavat synttäripäivän kunniaksi ajalla 22.-23.8. -10% koko kaupan valikoimasta koodilla LILLA3. Alennuskoodi käy siis myös kaikkiin uutuuksiin. Tervetuloa ostoksille!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

ALE-koodi Outlettiin ja arvonta

Koodilla TIPU20 saa lisäalennusta -20% kaikista Outletin tuotteista, kun tilauksen loppusumma on vähintään 60 euroa. Nuo tuotteethan ovat jo valmiiksi alennettu 40-70% eli tulepa tekemään hyviä löytöjä.

Lilla companyn Facebook-sivulla on meneillään Aarrekid-peittoarvonta, joten kaikki osallistumaan!


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

MiD-SeaSon SaLe

Lilla company's MiD-SeaSon SaLe started today. We have about 250 items 20% off with code MIDSEASON including Mini Rodini and outerwear from Molo Kids. Wanna go shopping right away, just click here
Lilla companyn MiD-SeaSon SaLe alkoi tänään. Melkein 250 tuotetta on nyt alennettu 20% mukaan lukien Mini Rodinia sekä Molo Kidsin toppaa. Alennuksen saat syöttämällä koodin MIDSEASON ostoskorissa sille varattuun kenttään. Ei muuta kuin shoppailemaan, sinne pääset tästä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mainostauko - kahvia ja pullaa

Kun tilaat yhden vähintään 30 euron arvoisen, normaalihintaisen tuotteen ajalla 10.-14.10., saat -20%-alekoodin seuraavaa ostoskertaa varten. Alekoodi on käytettävissä kaikkiin tuotteisiin ja se toimitetaan sinulle sähköpostitse. Mikäli palautat tilaamasi normaalihintaisen tuotteen, myös alekoodi raukeaa.



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Alekoodi

Koodilla ISO saat -20% seuraavien merkkien uutuuksista, kun tilauksen loppusumma on vähintään 100 euroa: Indikidual, Kulör, Milibe, Mini Nümph, Molo Kids (vain sisäävaatteet) ja Nova Star. Tarjous on voimassa 12.9.2012 saakka.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Varaston tyhjennys - Clearance sale

Nyt kaikki pois, siis ihan kaikki, oikeesti. Edellisen kauden tuotteet on nyt kaikki alennettu vähintään 30%, suurin osa 40-50%, osa enemmänkin. Koodilla POISTO saat vielä extra-15% pois hinnoista. Ei paha, vai mitä?
*****************************************************************************
Out, out, all out. All items from previous seasons are now discounted at least 30%, most of them 40-50%, and some even more. With a code POISTO you can get extra-15% off from those prices. Not bad, huh?

EDIT! Minimitilaussumma on 50 euroa, jotta saat lisäalennuksen. Minimum order amount is EUR 50 to be able to use this code.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Viikon tarjous

Tämän viikon kampanjatarjouksena on kaikki H.J.O.R.T.H. Copenhagenin tuotteet -20 % alennuskoodilla HJORTH20. Tarjous on siis voimassa sunnuntaihin 27.marraskuuta saakka. Hjorthilla on paljon ihania poro- ja peurakuvioituja vaatteita, jotka sopivat erinomaisesti vaikka joululahjaksi.


Huom! Lilla company on suljettuna huoltotöiden ajan klo 22 alkaen. Aamulla kaupan pitäisi jälleen olla avoinna normaalisti.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tämän viikon tarjous

Nova Starin vaatteet ovat loppuviikon ajan Lilla companyssa -25% alessa. Alennuksen saa, kun tilaa yli 50 eurolla ja syöttää koodin 'Novastar' kuponkikoodi-kenttään maksuvaiheessa.