Jotta työt ei loppuisi näin kesälläkään, niin olen päättänyt uusia verkkokauppani ilmeen tyystin. Itse asiassa visuaalisuuden lisäksi uusiksi menee kaikki, joten ihan pienestä projektista ei ole kyse. Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa, että olen aloittanut tuotteiden siirtämisen uuteen kauppaan. Alennusmyynnit onneksi osuivat hyvään aikaan, koska varasto pienenee nyt kovaa vauhtia eikä siirrettäviä tuotteita siten ole ihan niin paljon kuin vielä kuukausi sitten. Jos haluatte jotenkin auttaa minua tässä projektissa, niin shopatkaa lisää: ale-prosentit ovat hyvät ja kuun loppuun asti Outletin tuotteista saa koodilla OUTLET vielä 20% hinnoista pois, kun ostaa vähintään 50 eurolla.
Olen tästä uudistuksesta todella innoissani ja toivon, että sen myötä myös asiakkaat tykästyvät Lillaan entistä enemmän. Vihdoinkin saan kanta-asiakassysteeminkin kunnolla pyörimään.
P.S. Tekisi mieli kovasti näyttää vilaus tulevasta, mutta tyydyn heittämään ilmoille kysymyksen "Wanna be a star?"
P.P.S. Syksyn myötä kauppaan tulee pari uutta merkkiäkin. Niistä lisää hieman myöhemmin.
Kaikenlaisia juttuja elämästäni ja työstäni lastenvaatteiden verkkokauppiaana. Tervetuloa mukaan! - Stories about my life as a mother of one, my home and all kinds of small projects I cannot live without. I own a little web shop called Lilla company, which will be one important part of this blog. Hope you have a nice time reading!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Lilla company uusiutuu pian!
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Projekti löydetty!
Tuossa jokunen viikko takaperin kirjoittelin täällä, että etsin itselleni projektia. Ja maanantaina se sitten löytyi, melko yllättäen, mutta on silti todella mieluinen! Veljeni nimittäin osti itselleen vuonna -75 rakennetun omakotitalon, jonka sisustus on laitettava uusiksi. Kyselin häneltä, kiinnostaisiko apu suunnitteluun ja vastaus oli, onneksi, positiivinen! Loistavaa on se(kin), että talo sijaitsee linnuntietä minun kodistani noin kilometrin päässä, joten pääsen tuonne nopeasti prokkistelemaan.
Rakastan yli kaiken sisustuslehtien selailua ja niistä ideoiden keräilyä, joten tiedänpähän, mihin kulutan lähiaikoina kaiken mahdollisen vapaa-ajan :) Tästä projektista saan myös hyvän syyn perehtyä sisustusblogeihin entistä enemmän.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Projektia vailla
Angry Birds -synttärit, DONE! Leikkimökki, DONE! Mitä seuraavaksi? Olen sellainen projekti-ihminen (mm. mainostoimiston projektipäällikkö) ja tällä hetkellä minulla ei ole meneillään yhtä ainutta projektia. Pitäisi siis pian keksiä jotain tai tylsistyn.
Isoin projekti tähän mennessä on varmaan ollut talon rakentaminen, osittain lasken tuon lapsenkin projektiksi (kauhistelkaa vaan siellä) tai siis lapseen liittyvien hankintojen tekemisen ja esim. lastenhuoneen sisustamisen. Myöskin häiden järjestäminen oli aikoinaan aikamoinen projekti: halusin, että kaikki on just eikä melkein ;)
Toki Lilla companyn aloitus oli kanssa tietynlainen projekti, joka jatkuu edelleen. Olen suunnitellut myös mieheni entisen työpaikan aulatilojen sisustuksen ja uudistanut vanhempieni mökin sisätiloja eli tuollaiset sisustusprojektit on ihan parhaita. Ai niin, keväällä oli myös meidän kotiteatterihuoneen fiksaus -projekti, joka sekin on nyt saatu päätökseen.
Olisko kenelläkään mitään hyviä projekti-ideoita? Vai pitääkö mun ruveta rakentamaan uutta taloa???

![]() |
| Valmiit kaiteet. |
![]() |
| Rouva tekee kaiteita rappusiin. |
![]() |
| Pieni käärömme viikon ikäisenä <3 |
![]() |
| Käärön oma huone |
![]() |
| Just married <3 Nyt voi tuulettaa! |
![]() |
| Stailattu konttori |
Tunnisteet:
projekti,
rakennusprojekti,
sisustusprojekti,
suunnitteluprojekti,
taloprojekti,
vauvaprojekti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)