keskiviikko 28. tammikuuta 2015

See you later alligator! Mini Rodinin mitoituksesta

Huomenna klo 11 Suomen aikaa pamahtaa - nimittäin odotetut Mini Rodinin kevään uutuudet verkkokauppoihin ympäri maailman. Lilla companyyn on jälleen luvassa kattava valikoima tuotteita eri kuoseissa ja koissa.

Tein taas pientä analyysia tuotteiden mitoituksesta ja tässäpä siitä kooste. Pico-takit näyttävät olevan tällä kertaa hyvin saman kokoisia kuin syksylläkin. Haalareista ainakin suuremmat koot ovat reiluhkoja, sillä vertasin esim. kokoa 92/98 Molo Kidsin Pollyyn koossa 98 cm ja Pico-haalari oli näistä jonkin verran pidempi. Sekä takeista että haalareista löytyy tarkat mitat tuotesivulta. Picoissa on ohut silkkivuori ja 3000 g/m2/24h hengittävyys sekä 3000mm vedenpitävyys.

Collegealaosissa mitoitus on melko sama kuin ennenkin eli housut ovat reiluhkoja ja täyttä puuvillaa sekä french terryä olevat housut ovat kenties vielä hieman suurempia kuin ennen. Legginssitkin jatkavat pitkällä mitoituksella ja ovat muutenkin siis samaa kokoa kuin edellisissä mallistoissa.

Yläosat ovat mitoitukseltaan myös samaa luokkaa kuin ennen eli tämä koskee niin collegepaitoja, t-paitoja kuin huppareitakin.
Collegepaidat jatkavat reilua mitoitustaan.
Mekkojen mitoituksen arviointi onkin hieman haastavampaa. Meille myyntiin tulevissa mekoissa on molemmissa lyhyet tai 3/4-hihat, joten hihan pituuden perusteella ei voi suoraan sanoa, onko mitoitus pientä vai suurta. Itse kuitenkin ottaisin mekosta mieluummin ns. pienemmän koon, koska muuten on vaarana, että kaula-aukko menee liian suureksi. Krokotiilimekko on helman pituudeltaan reilumpi kuin vaalea liehuhihamekko.

Pienten tuotteista sekä bodyt että jumpsuitit ovat nekin hyvin samankokoisia kuin aikaisemmin eli mitoitus on reilu. Meille tulevassa bodyssa on lyhyet hihat eli hihanmittakaan eli tällä kertaa ole ongelma.

Moni varmastikin odottelee päähineistä erityisesti krokotiililippistä. Sen huomasin olevan melko pieni, sillä koko 52/54 meni omalle pojalleni juuri ja juuri päähän äärimmilleen säädettynä. Hänen pään ympäryksensä on 54 cm. Pipot taas ovat reilumpia - täyttä luomupuuvillaa olevat jopa isoja.
Ihana krokotiililippis - mitoitus pieni
HUOM. Kaikki edellä mainitut koskevat tuotteita, jotka tulevat myyntiin Lilla companyyn eli en osaa sanoa, onko mitoitus sama myös sellaisissa tuotteissa, joita en ole itse tilannut kauppaani.

Tervetuloa ostoksille huomenna klo 11 Lilla companyyn! Muistathan rekisteröityä asiakkaaksi, niin keräät ostoistasi tähtiä eli bonusrahaa.

5 kommenttia:

  1. Moi. Katsoin täältä mittoja viime kevään Picoista. Onko ne olleet reilumpia kuin syksyn? Eli kun mietin niin olisiko 1v 2kk ikäiselle +80cm pitkälle kesää ja syksyä ajatellen parempi jopa tuo 92/98 kun hänellä on aika pitkät kädet? Nyt on käytössä Molo Kids 86cm. Kevääksi on 92cm ikivanha molon haalari ja se on varmaan hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, tarkoitatko siis Pico-haalaria vai takkia? Itse vertasin noiden viime syksyisten takkien mittoja näihin uusiin ja olivat käytännössä samat. Koossa 80/86 kainalo-hihansuu on suunnilleen 22-23 cm ja koossa 92/98 27 cm.

      Poista
    2. Joo takkeja siis tarkoitin :) kiitos täytyy verrata mittoja käytössä oleviin takkeihin :)

      Poista
  2. Moikka! Ihan sattumalta eksyin blogiisi, kun etsin ml,o kids polly rainbow välikausihaalaria pojille :) isommalle pojalle löysinnin jo kyseisen haalarin, mutta pienemmälle vielä etsinnässä. Sinä varmaankin osaat auttaa, onko molo kids polly rainbow välikausihaalaria edes saatavilla mistään koossa 74cm?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein tutkia asiaa ja Pollya on tosiaan saatavilla vasta koosta 80 cm ylöspäin :)

      Poista