keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kids on the moon

Bongasin netistä jo viime vuoden puolella aivan ihanan uuden lastenvaatemerkin nimeltä Kids on the moon. Olin heti yhteydessä valmistajaan ja sain kuulla, että heiltä tulee kevään uutuuksia huhtikuussa. Päätin odottaa tilauksen kanssa tovin ja nyt vihdoinkin tuotteet ovat saapuneet. Kids on the moon on puolalainen merkki ja kaikki tuotteet valmistetaan EU:ssa. Merkillä on jo muutamia jälleenmyyjiä Euroopassa ja nyt Lilla companylla on kunnia olla ensimmäinen suomalainen sellainen.
Kids on the moon (KOM) ei koreile väreillä, vaan vaatteiden juju on leikkauksissa ja yksityiskohdissa. Monessa yläosassa on aplikoituna pilvi ja yhdestä paidasta löytyy hassut viikset. Yksi KOMin tunnusmerkeistä on ihanan kepeät tyllihameet, joita on saatavilla useassa eri sävyssä. Toistaiseksi Lilla companysta löytyy vain violetti hame, mutta lisäämme valikoimaa myös muiden tuotteiden osalta piakkoin. Luvassa on mm. iki-ihanat rusettihousut.

 
 
Sain KOMilta pojalleni testiin pari vaatekappaletta, joista Mooncat-housuista on tullut yhdet lempparit. Nuo eivät ole menneet pesussa miksikään, joten siitä plussaa. Malli on hieman haaremimainen ja vyötärö suht napakka, mutta housut mahtuvat silti myös hieman vatsakkaammalle. Pojallani on sekä housuista että paidasta koko 4 vuotta, joka on juuri sopiva tuolle 4-vuotiaalle, 104 cm pitkälle kaverille.

We have just a new brand to Lilla company's selection and it is called Kids on the moon. This Polish brand is full of lovely pastel colors, nice details and quality materials. Many of the tops have a cloud applique on them. One of the Kids on the moon's signature items is the tutu which we have in lilac color. We are going to be stocking their lovely moonbow bottoms soon as well.

4 kommenttia: