tiistai 29. toukokuuta 2012

Mielikuvitukselle töitä

Eilinen päivä hurahti Helsingin reissulla, kun olin tekemässä tilausta Molo Kidsin SS13 -mallistosta. Vaatteita&asusteita oli jälleen kerran tarjolla niin paljon, että pienen nettikaupan valikoima tulee valitettavasti olemaan vain murto-osa kokonaisuudesta.

Ulkovaatteista voin kertoa, että takkimalleja on tulossa aiempaa enemmän myös välikauteen. Polly-haalarit jatkavat uusilla väreillä, toki joukossa myös tuttu Rainbow. Softshell-takkien materiaali muuttuu hieman nykyisestä, ns. pehmeämmäksi. Ihana farkkukuosi on mukana ulkovaatteissa, nyt aikaisempaa vaaleampana.

Sisävaatteista löytyy Mololle tyypillisiä printtejä, joissa on eläimiä, autoja, lintuja ja palloja. Erityisesti tytöille on paljon muitakin ihanuuksia kuin printtikuosivaatteita.

Valitettavasti en voi vielä paljastaa ainuttakaan kuvaa tulevasta mallistosta ja hyvä näin. Jääpähän teille jotain jännättävää ja voitte kukin tykönänne miettiä, miltä nuo ihanuudet voisivat näyttää ;)

Jotta blogi ei olisi pelkkää tekstiä, lupaan postata pian leikkimökkiprojektista, joka eteni eilen illalla huimasti. Mies nimittäin otti ja nikkaroi perustukset valmiiksi, joten tänään pääsemme pystyttämään seiniä!

P.S. Viime viikolla vaihdoin ajatuksia Under my motherly wings -blogin Marian kanssa ja tuon keskustelun innostamana otin itseäni "niskasta kiinni" ja hankin vihdoinkin yhdet jutut toimitusten mukaan laitettavaksi. Kiitos siis Marialle, että laitoit hieman vauhtia mun toimintaan! :)

7 kommenttia:

  1. Oi! Kuulostaapa mielenkiintoiselle.
    Tuleeko välikauteen kuoritakkia, joka olisi samaa matskua haalareiden kanssa? Sellaista olen Mololta kaipaillut.
    Ja onkohan tulevien softshellien materiaali nyt sitten huonompaa, kun on pehmeämpää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, välikauteen on tulossa haalarimateriaalista olevia takkeja, mm. tuolla Rainbow-kuosilla. Softshell-takkien materiaali tulee olemaan lähempänä sitä, mitä monet aikuistenkin softshellit nykypäivänä ovat. Hyvyydestä tai huonoudesta en osaa sanoa, koska en ole koskaan tuollaista takkia omistanut. Itse olen kyllä tykännyt tuosta nykymateriaalista, että on kestävää, vaikkakin hieman jäykkää.

      -Jenni

      Poista
    2. Jee kuoritakeille! Pitääköhän jättää vk-takkien hommaaminen sittenkin ensi kevääseen.
      olen tykännyt, että nykyinen softshell takkien materiaali on just eikä melkein hyvää, niin tieto sen muuttumisesta pistää vähän miettimään. Ensi vuonna sen näkee sitten!
      Hain tänään paketin postista. Mukana tulikin kiva pikku ylläri, josta taisit yllä vihjaista. Kiitos :D
      Termiitit tuhosivat sen jo matkalla kotiin...

      Poista
    3. Älkää pelästykö vaikka soft shell muuttuu :). Vedenpitävyys tulee olemaan 10 000, ja materiaali on ihanan pehmeää ja notkeaa. Molo yrittää kehittää ulkoiluvaatteita koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, jotta lasten olisi mukava ulkoilla säässä kuin säässä. Tämän vuoden soft shell on loistava, joten toivotaan, että ensi vuonna se olisi loistava ja täydellinen.
      Ensi kevään mallistossa tosiaan on takkeja, jotka ovat samasta materiaalista kuin haalarit, mutta ne ihan oikeat kuoritakit, joiden vedenpitävyys on 15 000 (ja toimivat myös hyvin pakkasella kerrosten kera) löytyvät myös. Ensi kevättä siis odotellessa, mutta sitä ennen ihanaa tätä kesää! T:Laura/molo kids

      Poista
    4. Kiitos Laura, kun tulit kertomaan takeista lisää. En millään muistanut noita lukuja, enkä siksi uskaltanut lähteä vetämään hihasta mitään ;)

      Mutta hyvää on siis mukava odottaa!

      -Jenni

      Poista
    5. Zirk: tuo pieni makea ylläri oli tosiaan se, josta kirjoittelin. Nuo olivat pitkään hankintalistalla ja kiva, jos termiitit tykkäsivät ;)

      Poista